keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Because you got a emotional scala of a teaspoon

Mä oisin halunnut julkaista teille jotain kivoja uusia kuvia, mutta tajusin että eihän mulla ole sellaisia, niin saatte tyytyä vanhoihin kuviin. Reilun viikon on taas ollut luentoja, ja nyt on jo pari poissaoloa kurssilta, jossa on läsnäolopakko. Hups. Noi aamuluennot ei vaan sovi mulle, on paljon kivempaa nukkua liian pitkään ja lähteä suurinpiirtein yöpaidassa juoksemaan pysäkille (or not). 


Mulla olisi paljon tekemistä mun fysiikan kurssin kanssa, mutta keittää vähän yli, kun tuntuu ettei se luennoitsijakaan tiedä aiheesta paljoa mua enempää. Yritäppä siinä sitten tehdä jotain laskareita pintavaraustiheyksistä ja sähkökentistä, kun luennoitsija menee ihan hämilleen, kun häneltä kysytään miksi dipolimomentilla on kaksi eri kaavaa (ja eihän tuo ole kuin kurssin keskeisimpiä asioita, minäkin oisin osannut selittää sen, yksinkertaisemmin tosin). Tälläkin hetkellä mun pitäisi pähkäillä noita tehtäviä, mutta on paljon kivempaa suunnitella vaatekaapin läpikäyntiä (joista heitän tässä siivousvimmassani varmaan puolet pois), päivitellä blogia kuvista, joita ei ole, ja katsoa Harry Potteria. 


Ei varmaan ois kannattanut juoda enää kahvia, kun huomennakin olisi aamuluento. Pitää varmaan nakittaa joku soittamaan mulle aina aamukuudelta, että nousen kans.


Niin ja tahtosin alkaa taas heppaileen. :(

perjantai 5. syyskuuta 2014

Dinner in Bronda

Olo oli kuin suuremmankin luokan bloggarilla, kun eilen hääräsin ravintola Brondassa kameran kanssa. Bronda on siis yksi Tomi Björckin ravintoloista, joka sijaitsee ihan Helsingin keskustassa. Minna raahas mut eilen sinne, ja ai että rakastuin! Syötiin Menu Bronda, eli seitsemän ruokalajin maistelumenu. Vähän hirvitti, sillä kokonaisuus koostui suurimmaksi osaksi sellaisista raaka-aineista, mitä en ikinä ollut maistanut, kuten simpukoista, mädistä ja kampasimpukoista. Ruoka oli kuitenkin todella herkullista ja nautin jokaisesta suupalasta. Annokset olivat sopivan kokoisia, missään vaiheessa ei tullut ähky, ja yksinkertaisesti ruoka vaan oli taivaallisen hyvää.




Ainut miinus tuli siitä, ettei pöydissä ollut vain yhtä tarjoilijaa, vaan esimerkiksi meitä taisi palvella ainakin viisi eri tarjoilijaa. Henkilökunta oli kuitenkin asiantuntevaa ja ystävällistä, ja vaikka olimmekin paikan nuorimmat asiakkaat, saimme ihan samanlaista palvelua kuin puvuntakeissa ruokailevat herrasmiehet.





Opiskelijabudjetilla Bronda on toki hieman kallis, mutta ei mielestäni ollenkaan ylihinnoiteltu, ja suositelenkin jokaista vähänkään kiinnostunutta kokeilemaan paikkaa joskus. Jos maistelumenut ei innosta, niin löytyy listalta esimerkiksi vähän hienostuneempi juustoburgerikin. Ja plussana tietenkin Brondassa saattaa törmätä herra Björckiin itseensä, kuten meillä tuurin käydessä eilen tapahtui. :)





maanantai 1. syyskuuta 2014

In this great future, you can't forget your past / So dry your tears, I seh

Viikonloppuna tuli toiset kympit täyteen, ja sitä tuli juhlittua isommalla kaveriporukalla. Aiemmin viikolla yksi kaveri totesi, että on nykyään paljon energisempi kuin joskus 18-vuotiaana ja tätä tuli mietittyä itsekin. Energiasta en nyt niin tiedä, mutta oon mä ainakin onnellisempi nyt, kuin muutama vuosi takaperin. Mietinkin, mitkä kaikki asiat on mut ajaneet tähän tilanteeseen.


Olen onnellinen..

..mun perheestä. Vaikka se onkin yleisen käsityksen mukaan rikkinäinen, se on silti niin täydellinen. Kaikki mitä mä tarvin.


..mun ystävistä. Nyt tuli taas todistettua, kuinka mahtavia ihmisiä mulla on mun elämässä. Se, että lähtee Oulusta (tai Kestilästä) Helsinkiin ihan vaan sen takia, että pääsee juhlimaan mun synttäreitä, kertoo mun mielestä aika paljon. Tai se, että haluaa tulla mukaan, vaikkei tunne sieltä ketään muuta ja seuraavana aamuna täytyy lähteä töihin.


..mun työpaikoista. Nykyään ei ole itsestään selvää, että saa työpaikan välttämättä edes paperit kourassa, saati sitten ilman koulutusta. Kesätyöpaikassani tutustuin aivan mahtaviin ihmisiin, meidän työporukka oli aivan loistava ja toivon, että nämä ihmiset pysyvät mun elämässä vaikka kesä jo loppuikin.


..mun koulupaikasta. Pystyn opiskelemaan yliopistolla melko vapaasti minua kiinnostavia aineita, vaikkakin tämänhetkinen pääaine ei niin hirveästi innostakaan. Sitä kautta oon kuitenkin saanut paljon uusia kokemuksia ja siitä on kiitos myös sille, että asun nykyään Helsingissä ja oon tutustunut täällä aivan ihaniin ihmisiin ja kasvanut itse henkisesti.


..mun äidistä. Se, että äiti tukee mua asioissa, joista ei itse välttämättä niin pidä tai mitä teen erilailla kuin hän tekisi, merkitsee mulle todella paljon. Tiedän, että voin luottaa mun äitiin, ja oli miten kurjaa tahansa, aina on paikka minne mennä ja ihminen kelle soittaa. Tiedän, että sekään ei ole itsestäänselvyys kaikille.


..siitä, että voin istua ystävän kanssa Linnanmäen kiviportailla ja syödä pehmistä. Siitä, että pystyn tarttumaan hetkeen ja olemaan onnellinen siinä tilanteessa, nauttimaan siitä mitä on.


..siitä, että mä olen mä. En ole varmaan ikinä sanonut näin, mutta nyt sanon. Mulla on kuitenkin palikat melko hyvin kasassa, vaikka paremminkin voisi olla, mutta niin voisi olla huonomminkin. Kerrankin voin ihan sataprosenttisen rehellisesti sanoa, että on ihan kivaa olla minä. 


Nyt mä vaan oon tyytyväinen mun elämään. Katotaan tilannetta uudestaan viikon, kuukauden, vuoden päästä. Varmasti tulee mutkia matkaan, varmasti itken jossain vaiheessa, miksi mun elämä on tämmöstä, varmasti huudan joskus kun kaikki menee vikaan. Mutta varmasti niin tekee myös kaikki muut, kaikille tulee huonoja päiviä ja kuoppia tielle. Mutta mä tiedän, että sieltä voi vaan nousta, ja että lopulta kaikki sujuu ihan hyvin. 

Niin ja se on kans ihan jees, että mulla on kuplamuovia.