Juteltiin tänään kaverin kanssa, kuinka me molemmat tykätään pitää langat käsissä ja aikataulut selvillä. Kun menee pidemmän aikaa tuuliajolla, iskee vain hirveä ahdistus eikä oikein mistään saa otetta. Ennen mukavat leffaillat tai karaokehetket eivät tunnu enää missään, oikein mikään ei onnistu eikä juuri mistään saa mitään tunnetta irti. Joskus, kun olen valittanut sitä, kuinka ahdisti kun en saanut mitään tehdyksi, mulle sanottiin ettei mun tarvitse aina olla niin tehokas. Kyllä mä sen tiedän. Mutta ei se tunnu hyvältä, ei se ole sen hetken ihanuuden arvoista, kun ei tee mitään, ei käy luennoilla, ei laita ruokaa vaan syö vähän mitä kaapista sattuu löytymään, jos syö. Ei urheile, ei oikeastaan saa yhtään mitään aikaiseksi, Minun kohdallani. Kokemuksella voin sanoa, että siitä syntyi vain hirveä ahdistus, epävarmuus ja se, etten todellakaan viihtynyt nahoissani vaan olisin ennemmin ollut kuka tahansa muu. Don't get me wrong, se on ihan kivaa välillä. Joskus on mukavaa nakata aivot narikkaan, maata lattialla tekemättä mitään tai selata spotifyn soittolistat läpi. Joskus. Silloin, kun se tapahtuu seitsemänä päivänä viikosta, se ei ole enää kivaa.
Ensimmäinen periodi oli tänä syksynä yhtä helvettiä mulle. Edellisen vuoden mun elämä koostui koulusta ja töistä, kesänkin olin koko ajan töissä. Pienimuotoinen burn out kai siinä oli. Koulu ei kiinnostanut ollenkaan, ja yhden kurssin tentistä ja kahdesta välikokeesta tuloksena olikin 1 (asteikolla 1-5) ja kaksi hylättyä. Töihin menin hammasta purren, ja töissä odotin vain päivän päättymistä sen enempää nauttimasta siitä hommasta, vaikka tiedän pitäväni siitä. Pitkään odotetut risteilyreissut päättyivät stressiin rahasta, koulutöistä, KELAsta, asunnosta ja aivan kaikesta.
Väliviikolla karkasin mun Helsingin elämää takaisin kotiin. Ensimmäisten kolmen päivän aikana kävin suorittamassa ajokortin kakkosvaiheen, mutta muuten olin vain kotona enkä tainnut edes puhua kaupan kassaa lukuun ottamatta muille kuin äidille. Tiistaina ajelin kuitenkin illalla Päivin luokse katsomaan leffoja, onneksi mitään sen aktiivisempaa ei ollut ohjelmassa ja pukukoodinakin toimi verkkarit. Näiden kolmen päivän aikana katsoin Disney-leffoja, herkuttelin, nukuin, autoin äitiä pihatöissä, yllättävän terapeuttista esimerkiksi haravoida tai tehdä lumitöitä. En jaksanut lähteä käymään edes tallilla, vaikka hirveä ikävä sitä harrastusta onkin.
Torstaina nautin pitkästä aikaa bussimatkasta Oulun keskustaan muistellen vanhoja aikoja. Kahvittelu Jonnan kanssa venyi useampaan tuntiin ja kahteen eri paikkaan. Loppuviikko oli muutenkin oikein onnistunut. Elisa ja Jukka tuli koiran kanssa Haukiputaalle, käytiin pitkästä aikaa ratsastamassa, perheen kanssa lounasta pidemmän kaavan mukaan, lisää ihania kahvihetkiä ystävän kanssa ja liian nopeaa ajankulua, kun löydät itsesi istumasta eteisessä taukoamatta jutellen, vaikka lähteä piti jo pari tuntia sitten. Koska en halunnut menettää hetkeäkään, paluulipun ostin vasta sunnuntain yöjunaan.
Selvästi olin loman ja irtioton tarpeessa, kuin myös se tuli selvästi käytettyä oikein. En nimittäin ole ikinä nukkunut junassa yhtä hyvin, ja mä kuitenkin olen aika hyvä siinä. Päivittelin facebookkiakin silloin, että pitkästä aikaa tuntuu taas omalta itseltään, mikä oli ihan totta. Koko syksyn ollut jotenkin todella irtonainen olo, nyt viimein sai aseteltua palasia paremmin paikoilleen. Ja nämä muutamat loman jälkeiset viikot ovat menneet ihan kivasti. Yhdeltäkään luennolta en ole ollut pois, oon testaillut unisportin ryhmäliikuntatunteja, syönyt suurinpiirtein hyvin, palauttanut laskarit ajallaan ja muutenkin saanut taas jotain otetta tästä elämästä. Edelleen on muutamia turhia stressin aiheita, opintopisteiden, kämpän, kevään hakemisen ja ylipäätään tulevaisuuden suhteen. Varmana jotkut tulevat sanomaan tästä, että ei sun tarvitse vielä tuommoisia miettiä, vaan elä hetkessä. Voi kun se olisikin niin helppoa. Ihan mielelläni olisin huolehtimatta, mutta mun pitäisi keksiä haenko vain eläinlääkikseen keväällä, haenko myös Ruotsiin, jätänkö kokonaan hakematta, mitä jos lopettaisin koulun jo jouluna, mistä saan rahat valmennuskurssiin, asuisinko loppuun asti tässä, yrittäisinkö saada HOASilta tai kaupungilta yksiötä, pitäiskö mun nostaa opintolainaa.. Lista on loputon. Ja joo, suurin osa noista on vasta kevään asioita, mutta tällä ajan kululla se tulee äkkiä. Ja mitä jos päättäisinkin ilmottautua poissaolevaksi joulusta eteenpäin, ei mulla olisi edes kahta kuukautta aikaa löytää edullinen kämppä ja toinen työpaikka, vaikka kotiinhan periaatteessa voisi palata, mutta näen sen vähän turhana puoleksi vuodeksi, kun muutenkin esimerkiksi toisen työn saaminen olisi täältä varmasti helpompaa.
Ehkä tää tästä, toivottavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti