Heipodei!

Turkista palattu ja selvitty, ja paluu arkeen on mennyt ihan kivasti. Maanantai tosin oli erittäin, noh, maanantai. Heräsin ajoissa ja lähdin reilusti etuajassa liikenteeseen, sillä valmennuskurssi alkoi silloin enkä tiennyt kunnolla missä se on. Tyytyväisenä itseeni (miten niin krooninen myöhästelijä) kuuntelin musiikkia bussissa, joka päätti sitten hajota matkalle. Noniin. Seuraavalla eteenpäin, ja kun keskustassa vaihdoin linjaa, ajelin ajatuksissani pysäkin ohi. Hups. No mutta eka luento meni kivasti ja fysiikan luennoitsija oli ihan loistava, joten ei valittamista.

Seuraavat pari kuukautta mulla meneekin valmennuskurssilla ja lukiessa, eli oon aika nolife sen ajan. Välillä saatan moikkailla täällä mutta ei kannata hirveästi mitään ihmeitä toivoa. Duunit pastassa loppuu taas kohta ja pitäis soitella kesätyöpaikkaan yksityiskohtien sopimisesta, pitäisi vaan osata päättää miten kauan pidän töistä lukulomaa.

Anyhow, nyt jatkan bilsan opiskelua ja lyön Turkin kuvia esille, aika masentavaa tää takatalvi näihin verrattuna. Sen kummosempaa postausta en ala reissusta tekemään, sillä ei tehty oikein mitään erikoista. Kamerankin kanssa olin yllättävän maltillinen, mutta tuli ainakin rentouduttua!

There’s nothing in this world I wouldn’t do.

Moikkamoi!

Tällä hetkellä juon kahvia Nipsu-mukista mun vanhassa huoneessa Haukiputaalla. On niin kiva olla taas kotona! Tällä kertaa oon tosin vaan pari päivää, ja nyt jo ärsyttää kun aamulla aikaisen herätyksen sijaan ajattelin torkuttaa vissiin maailman loppuun asti, ja alas raahautuessani tukka pystyssä hädin tuskin sain silmät pysymään auki. Tosiaan nämä parin päivän visiitit vaativat hieman suunnitelmallisuutta, ja musta tuntuu etten ehdi tekemään kaikkea mitä haluaisin. Tänään mun piti mennä leffaan aamupäivällä (no arvatkaa ehtiikö tämmöinen unikeko minnekään), sillä iltapäivällä pakataan auto täyteen sukulaisia ja ajetaan Kestilään syömään Elisan leipomia synttärikeksejä. Sitä ennen kuitenkin pitää ehtiä ainakin kaupoille ja senkin tajusin, että jos haluan käteistä Turkkiin pitäis vierailla Forexilla täällä, sillä Helsingin päässä en mitenkään kyllä ehdi. En halua valittaa, rakastan reissaamista, mutta ei oo kyllä viime aikoina hirveästi ollut aikaa jolloin olisin vain ollut. Aina on ihmisiä ympärillä (ei sekään kyllä huono ole, joskus vaan tarvitsisi aikaa olla yksin), aina on joko töitä, kuvaustöitä, pääsykoekirjoja, ja esimerkiksi Berliinissä (tai täälläkään) en halua tuhlata aikaa mihinkään nukkumiseen vaan mennään minimeillä, jos nyt saan itteni vaan ylös sängystä. Mikä loma? Mikä oma-aika? Nevahööd. No ehkä nää mun stressilevelit laskee joskus, tai muutan itsekin Kestilään ja perustan vuohifarmin.

Mulla oli joku hirveen hyvä postausidea täältä, mutta ideaksi se kans jäi, sillä arvatkaa muistanko enää? No anyhow, jatkan mun päivien aikataulutusta ja mietin mitä muuta oon unohtanut (maailman raivostuttavin tunne).

Terveisin hajamielisyyden keisari

Berlin, Berlin

Stressilevelit on taas jossain huipussaan, mutta ei välitetä niistä. Lukemiset on jäänyt vähemmälle kuin olisin halunnut ja tekemättömiä asioita on ihan riittävästi. Nyt kuitenkin aattelin puskea ulos avausta tuosta meidän Berliinin matkasta ennen seuraavaa reissua, sillä tulevien viikkojen aikana en taida paljoa muuta ehtiä tekemään kuin pakkaamaan ja purkamaan laukkuja. Huomenna lähdetään Hannan kanssa moikkaamaan Tukholmaa, maanantaina lennän Ouluun, torstaina takaisin Helsinkiin ja lauantaina Turkkiin. Mihin tää kaikki aika on mennyt? Joku vois oikeasti tulla hoitamaan ainakin tuon pakkaamisen mun puolesta, kohta laitan varmaan villapaitoja Turkin laukkuun ja rantashortseja kotiin lähtevään kassiin. Nyt on kuitenkin luvassa enemmän kuvia kuin laki sallii, ja musta ois kiva kuulla risuja ja ruusuja niistä, kun mulla on vähän kaikennäköistä kuvausprokkista kehitteillä niin olisi mukava saada toisiakin mielipiteitä omista kuvista :)

Muttamutta. Berliinissä oltiin tosiaan perjantaista tiistaihin, eli neljä täyttä päivää. Tekemistä ja näkemistä mahtui kyllä ihan tarpeeksi, ja voin sanoa että ei tuo riittänyt mihinkään. Mukavan ensitatsin sai kaupunkiin, mutta voin sanoa että tuonne tulee aivan varmasti palattua jossain vaiheessa. En tiedä mikä siinä oli, rakastuin Berliiniin ihan täysin. Ihmiset ovat pääsääntöisesti ystävällisiä, siellä on helppo liikkua, julkinen liikenne ja taksit on halpoja (enimmillään maksettiin n. 20min taksimatkasta 16€) ja kaikki se arkkitehtuuri ja historia iski. Berliinistä on sanottu, että se on ruma kaupunki, onhan se rosoinen ja 2.m.s:n pommitusten jäljet ovat selvästi esillä, mutta se tuo mun mielestä vain oman vivahteensa tähän hienoon kaupunkiin ja voisi sanoa että harrastelijakuvaajan unelmamesta. Mun tuttu on kutsunut Berliiniä Euroopan New Yorkiksi, eikä se nyt kaukana ole. Sieltä löytyy kaikkea. (okei, New Yorkissa en ole käynyt, mutta se minkä mielikuvan tuosta vertauskuvasta saan toimii kyllä) Ainoat miinukset tulee siitä, että monet paikat sulkevat ovensa kuuden aikoihin iltapäivällä, ja sunnuntaisin ei kaupat ole oikeastaan ollenkaan auki. Tämä vähän rajoitti menoja, mutta suunnitelmallisuudella selviää! Sunnuntaisinkin ravintolat ovat anyhow auki myös iltaisin, eli ei tarvitse jäädä hotelliin istumaan.

Yövyttiin tällä kertaa vähän hienommassa hotellissa, H10, joka oli aivan länsi-Berliinin keskustassa loistavien yhteyksien päässä Unter den Lindeniltä, ja näin ollen oikeastaan lähes kaikkiin niin sanottuihin "must" nähtävyyksiin. Kyseistä mestaa voin suositella jokaiselle vähän luksusta haluavalle, huoneet oli todella hienot, 24h kuntosali himotreenaajille saunoineen ja aivan loistava aamupala mikä meni brunssista. Ei ainakaan itselleni tullut yhtään mitään valittamista kyseisestä paikasta. 

meikäläisen pärstää ei tosiaan hirveästi kuvissa näy, sillä lopputulos oli useimmiten sitten vähän tälläistä kun kuvattava ei oikein osannut olla.. 

Loma koostui iltaisin hyvistä (ja ei-niin-hyvistä) ravintoloista, joista voisin suositella ainakin hieman Berliinin ulkopuolella sijaitsevaa Da Vinci -nimistä italialaista raflaa, Gypsi restaurant:ia sekä vietnamilaista Monsieur Vuong:ia. Da Vincistä sai niin hyvää palvelua ettei mitään rajaa, tarjoilijat olivat puvut päällä, auttoivat takit pois, kävivät täyttämässä vesilasit, varmistivat että ruoka oli hyvää ja kuuntelivat erikoistoiveita. Mun lohipasta olisi kaivannut ehkä jotain lisämaustetta, mutta muuten ei kyllä mitään valittamista. Gypsin ruoka ei niin vakuuttanut (päätin valita pihvin tavanomaisen kana-kalalinjan ulkopuolelta, ja totesin etten edelleenkään ole pihvi-ihmisiä) mutta tunnelmaltaan paikka oli ainutlaatuinen. Vuongista taas sai aivan mielettömän hyvää nuudelikanaa --tai jotain vastaavaa, joskin osa jäi syömättä tulisuuden vuoksi. Ehdottomasti kokemisen arvoinen paikka!

Kaduilta saattoi löytää tälläisiä pieniä metallikylttejä, joista näki keitä siinä kohin oli asunut, ja miten heille oli käynyt. Kyseisestä pariskunnasta toinen kuoli Auschwitzissä ja toinen murhattiin paria vuotta aikaisemmin :(

Kierrettiin oikeastaan kaikki tavanomaisimmat nähtävyydet. Unter den Lindelillä tuli käveltyä pariinkin otteeseen, televisiotorni nähtiin maasta käsin (pilvisellä säällä ei oikein ollut kannattavaa jonottaa että olisi päässyt ihailemaan maisemia), Brandenburgin portin alta käveltiin, Checkpoint Charliella leimattiin passit. CC jäi ehkä kaikista vähiten mieleen, se ei ollut mulle mitenkään ihmeellinen, mutta kun käytiin East Side Galleryssä niin rakastuin. Sehän on siis noin kilometrin mittainen pätkä muuria, joka on täytetty erilaisilla taideteoksilla. Mulla on nyt muutenkin joku taidehullaannus meneillään, mutta en valita. Ehdottomasti, jos joku on menossa Berliiniin, kannattaa käydä katsomassa. Myös juutalaisten muistomerkki, yli 2000 kivipaatta, on aika vaikuttava näky. Vähän erikoisempina nähtävyyksinä meillä oli Potsdam (jos en ihan väärin muista) jonne on noin puolen tunnin ajomatka Berliinistä (meillä tosiaan oli auto vuokrattuna reissun ajan, sillä osa porukasta meni golffaamaan vähän kauemmaksi) sekä Outlet center Berliinin eteläpuolella, missä päästiin hipelöimään Guccin laukkuja ja Korsin kelloja. Yks näkemisen arvoinen paikka on myös Checkpoint Charlien lähettyvillä oleva bunkkeri, jossa on pieni museo (valokuvia, kirjeitä, tavaroita toisen maailmansodan ajalta, mitä on säilynyt sieltä bunkkerista) ja yksi hauskimmista kokemuksista matkalta, kauhugalleria. (okei oon virallisesti outo kun pidän tuota hauskimpana). Siellä siis oli yksi tai kaksi miestä töissä, käytävän varrella oli muutamia huoneita eri teemoin, siellä oli lähes pilkkopimeää ja miesten duunina oli, no, säikytellä vierailijoita. Mun reaktiohan noihin on lähes aina se, että säikyn helposti, kiljun, ja nauran päälle. Vielä hauskempaa tuosta teki se, että kuljin siellä kahden aikuisen miehen kanssa, jotka kiljuivat ihan yhtä lailla ellei enemmänkin. 

Jos haluatte kysellä jotain vielä tuosta reissusta, niin antaa paukkua! Myös palaute uudistetusta ulkoasusta on enemmän kuin toivottua :)