There’s nothing in this world I wouldn’t do.

Moikkamoi!

Tällä hetkellä juon kahvia Nipsu-mukista mun vanhassa huoneessa Haukiputaalla. On niin kiva olla taas kotona! Tällä kertaa oon tosin vaan pari päivää, ja nyt jo ärsyttää kun aamulla aikaisen herätyksen sijaan ajattelin torkuttaa vissiin maailman loppuun asti, ja alas raahautuessani tukka pystyssä hädin tuskin sain silmät pysymään auki. Tosiaan nämä parin päivän visiitit vaativat hieman suunnitelmallisuutta, ja musta tuntuu etten ehdi tekemään kaikkea mitä haluaisin. Tänään mun piti mennä leffaan aamupäivällä (no arvatkaa ehtiikö tämmöinen unikeko minnekään), sillä iltapäivällä pakataan auto täyteen sukulaisia ja ajetaan Kestilään syömään Elisan leipomia synttärikeksejä. Sitä ennen kuitenkin pitää ehtiä ainakin kaupoille ja senkin tajusin, että jos haluan käteistä Turkkiin pitäis vierailla Forexilla täällä, sillä Helsingin päässä en mitenkään kyllä ehdi. En halua valittaa, rakastan reissaamista, mutta ei oo kyllä viime aikoina hirveästi ollut aikaa jolloin olisin vain ollut. Aina on ihmisiä ympärillä (ei sekään kyllä huono ole, joskus vaan tarvitsisi aikaa olla yksin), aina on joko töitä, kuvaustöitä, pääsykoekirjoja, ja esimerkiksi Berliinissä (tai täälläkään) en halua tuhlata aikaa mihinkään nukkumiseen vaan mennään minimeillä, jos nyt saan itteni vaan ylös sängystä. Mikä loma? Mikä oma-aika? Nevahööd. No ehkä nää mun stressilevelit laskee joskus, tai muutan itsekin Kestilään ja perustan vuohifarmin.

Mulla oli joku hirveen hyvä postausidea täältä, mutta ideaksi se kans jäi, sillä arvatkaa muistanko enää? No anyhow, jatkan mun päivien aikataulutusta ja mietin mitä muuta oon unohtanut (maailman raivostuttavin tunne).

Terveisin hajamielisyyden keisari