Erilaisia unelmia

Se on jännä, miten rauhan voi löytää melun keskeltä. 

Niinhän siinä kävi, että eläinlääketieteellisen ovet eivät tänäkään vuonna auenneet, toissayönä kun luin tulokset netistä. Eilinen meni vapaalla, mikä oli ehkä ihan hyvä. Olin koko aamupäivän ihan lamaantunut, Hanna yritti selittää mulle jotain, mutta hädin tuskin kuulin sitä. Jossain vaiheessa en enää kestänyt olla vain omien ajatuksieni kanssa, ja ajattelin lähteä kuvaamaan. Päädyinkin Itäkeskukseen Fazerin kahvilaan. Otin napit korvilta ja tajusin löytäneeni sopivan paikan päästä itsestään. Meluisa ostoskeskus. Niin paljon ihmisiä ympärillä, että olet ihan mitätön ongelminesi. Kuulet ainakin kolmea eri kieltä, mutta niin ettet saa oikein mistään selvää. Kaikki muut äänet sekoittuvat vain yhdeksi massaksi, vähän kuin kuuntelisi vanhan mustavalkotelkkarin kohinaa. Siellä mä sain koottua itseäni sen verran, että kykenin lähtemään vielä sovitusti Pataässään iltapäivällä.

Kuten kaveri aika osuvasti kysyi, mitäs nyt sitten. Voi kuule sen kun tietäisi. Uppsalan tulokset eivät ole vielä tulleet, mutta koko ajan tuntuu enemmän siltä, etten välttämättä haluaisi lähteä sinne. Mä oon kuitenkin ihan lapanen ruotsissa. Joo, en olisi ainoa suomalainen siellä, mutta ihan hemmetin vaikeaa se olisi. Mulla olisi koulupaikka kemialla, mutta musta tuntuu ettei mun henkinen puoli kestä siellä enää yhtään. Viime vuosi oli tarpeeksi kauhea, en näe mitään syytä puskea enää seuraavasta väkisin läpi. Mietin jälkihaussa johonkin ammatilliseen koulutukseen hakemista tai oppisopimusta, enhän mä loppujen lopuksi ole pätevä yhteenkään työhön. Audiovisuaalinen viestintä kiinnostaisi, siihen menisi vain kaksi vuotta ja valmistuisin, no, työttömäksi, ellei multa löytyisi jotain spesiaalikykyjä sille alalle. 

Todennäköisin vaihtoehto on kuitenkin välivuosi. Saisin aikaa selvittää pääni läpi, ja toivottavasti joku työpaikkakin löytyisi nykyisten lisäksi, joilla ei ole tarjota tarpeeksi tunteja läpi vuoden. Kämppä lähtisi alta parin kuukauden päästä, mutta ehkä mä jonkin kolon jostain löytäisin, vaikka varsinaisesti varaa muuttamiseen ei kauheasti olisikaan. Yöunien kadotessa päähän iskostui myös idea, että mulla olisi myös loistava tilaisuus eräiden unelmien täyttämiseen, kuten vähintään kuukauteen Australiassa. 

Loppujen lopuksi, päädyin kuitenkin 30. varasijalle. Ehkä tuokaan unelma ei siis ole aivan saavutettavissa, ehkä mut nähdään siellä vuoden päästä. 

Juhannus

Kuten suurin osa varmaan tietääkin, meitsi oli juhannuksen Oulun seudulla, tai oikeastaan Utajärvellä. Elisan ja Jukan kanssa oltiin mökkeilemässä juuri sopivalla eräkämpällä, olihan meillä ihan "makuuhuone", "keittiö" ja "pesutilat" vessasta puhumattakaan, eli toisin sanoen pikkuinen kota lavereineen, grillikatos, puusauna ja huussi, ei juoksevaa vettä mutta sähköä sen verran että sai ruoat jääkaappiin. Mutta just sellainen mökki saakin olla, ihan hauskaa välillä hengailla vaan pieruverkkareissa ja kantaa vedet järvestä lämmitettäväksi kiukaan viereen ettei tarvitse sillä ehkä kymmenasteisella vedellä itseään pestä. Vaikka ei siinä, talviturkki tuli heitettyä pariinkin otteeseen kun päätettiin Elisan kanssa, että vaikka ei jaksetakkaan valvoa niin niin vanhoja ei vielä olla että tarvitsisi odotella veden lämpenemistä kun ennen talviturkit on heitetty suurinpiirtein heti kun jäät on lähteneet. 

Mutta ei siitä sen enempää, kuvia on suunnilleen miljoona, ja jotain videoklippejäkin löytyisi kun vain jaksaisin/ehtisin/saisin aikaiseksi perehtyä niiden editoimiseen. Kaikinpuolin juhannus meni kivasti vaikka äksidenteiltä ei vältytty, syötiin hyvin ja nukuttiin hyvin ja vietettiin muuten vaan laatuaikaa. :) Antaa kuvien nyt kuitenkin puhua puolestaan. Aurinkolaskukuvia voikin katsella täältä.

Okei ja älkää säikähtäkö, seuraavana esittelyssä vuoden juhannusmuoti 2015..

Jostain lähti idea ottaa tukanheiluttelukuvia ja tällästä siitä tuli :D Kertokaa toki lisää tosta mun ilmeestä.

Matkalla juna-asemalle näkyi aika makeesti kaksi täyttä satenkaarta vierekkäin, oikeanpuoleinen näkyy tässä vähän heikosti kun ikkunan läpi räpsäisty.

Mitenkäs teidän juhannus sujui? :)

Hämmennys

Mitä pitäisi tehdä, kun sulla ei ole mitään hajua mitä tehdä? Kun istut junassa ja mietit kuluneita päiviä, viikkoja ja vuosia. Menneitä ja tulevia. Kun kello on puoli yksi yöllä, mutta sua ei vain nukuta, vaikka olet nukkunut suurinpiirtein puolet vuorokausista niinä muutamina päivinä, mitä sulla on viettää läheistesi kanssa.

Mä oon tällä hetkellä erittäin sekaisin, hämmentynyt. Mulla ei ole mitään hajua mistään. Mä en tiedä mitä mä teen syksyllä, kesä on helppo, se kuluu töissä. On helpompaa ottaa liian monelle päivälle töitä niin, ettei vapaapäiviä juurikaan jää. Silloin mulla on vain ne muutamat tunnit unettomien öiden lisäksi, jolloin on selvittävä hämmentävien ajatuksien kanssa, töissä voin keskittyä vain töihin. Naurettavinta on, että olen koko ajan väsynyt, mutten silti saa öisin nukuttua. Helsingissä en ole aikoihin nukkunut yli viittä tuntia yön aikana, minkä seurauksena nukun päivät. Öisin ikkunasta kajastava valo pitää hereillä, kun päivällä pilvettömältä taivaalta paistava aurinko ei haittaa.

Kuten suurin osa varmasti tietää, hain korkeakouluhaussa Helsingin eläinlääketieteelliseen kolmatta kertaa, sekä Uppsalan yliopistoon myöskin eläinlääketieteelliseen. Mulla on epäilykseni Helsinkiin pääsystä, mutta alustavien pisteiden mukaan ovet saattavat aueta Uppsalaan. Sinne tulisi muuttaa elokuun puolivälissä, eikä mistään kämpästä ole mitään tietoa. Siellä kaikki olisi taas uutta, ja vaikka Helsinkiin muuttoa voisi verrata tuohon, on se kuitenkin täysin eri asia. Rikotaan maarajoja, vaihdetaan kieli. Olisin aivan yksin mulle vieraassa maassa, jossa ihmiset puhuvat kieltä, jota hädin tuskin osaan. Opiskelisin yliopistossa juuri sitä, mitä olen halunnut opiskella suunnilleen viisivuotiaasta asti, tosin toisella kotimaisella, mikä lisäisi vaikeusastetta huomattavasti.

Kaikki keille olen tästä sanonut, kannustavat lähtemään, asiat järjestyvät kyllä. Mutta mä en tiedä onko musta siihen. Tukholmasta lentää Helsinkiin tai Ouluun hetkessä, kielen kyllä oppii ja ainahan pääsee takaisin jos siltä tuntuu. Mutta mua pelottaa ihan helvetisti. Oon välillä Helsingissäkin niin yksin, niin entä siellä. Tuntuu, että oon koko viimeisen vuoden pärjännyt vain hädin tuskin, tällä hetkellä kaikki tuntuu olevan ihan miten sattuu. Entä jos maisemanvaihdos ja alan vaihtuminen itseäni kiinnostavampaan ei autakaan, ja kaikki on yhtä vaikeaa kuin nytkin? Jään vain kotiin koska ei ole energiaa nousta sängystä yhdelle luennolle. Entä kun mulla on jo nyt törkeä ikävä Oulussa asuvia perhettä ja ystäviä, mitä sitten kun olen toisessa maassa, mistä on vielä vaikeampaa päästä kyläilemään?

Voi kun voisikin vain saada vastauksia jostain.

"Kirjota vaikka blogiteksti"

Näin kuului Elisan ohjeistus, kun eilen kyselin että mitähän sitä tekis. Nyt ei tosin ole enää eilinen, mutta here I am. Taas pyörii yhtä sun toista mielessä, mutta katsotaan mitä saan kasaan. 

Nyt on jo 6/2015. Mihin tää aika on mennyt? Vuosi, jolla piti tapahtua muutoksia, ja ylipäätään piti tapahtua, on jo puolessa. Ja mitä oon saanut aikaiseksi? Pikaiseltaan mun eilinen vapaapäivä kuvastaa koko vuotta aika hyvin. Nukuin yli kymmenen tuntia, minkä vuoksi ensimmäinen pyykkivuoro meni sivu suun, järjestin tavaroita, pyykkäsin, tein ruokaa, katsoin elokuvan, nukuin kolmen tunnin päikkärit. Illalla vääntäydyin alakerran salille ja that's it. Oonko mä oikeasti nukkunut puoli vuotta mun elämästä? 

Okei, oon nyt kevään aikana ravannut verikokeissa syystä ja toisesta, pääepäilynä kilpirauhasen vajaatoiminta. Kaikki oireet täsmää, ja kun olen miettinyt vuotta taaksepäin, niin oon aika varma ettei se ihan satasella toimi. Jouluna muistan sanoneeni, että edeltävä puoli vuotta on ollut ihan hirveä, osasyynä opiskeluinnon katoaminen ja ylipäätään se, että opiskelin ainetta, mikä ei kiinnosta. Joululomalla tiesin sen olevan jo melkein ohi, joten siitä päästiin, mutta tammikuussa kotona maatessani päiväunet oli jokapäiväisiä, ja äitikin kärsi osansa mun valitteluista, kun aina vaan väsyttää. Eikä mulla silloin ollut oikein mitään pääsykoestressiä tai vastaavaa. Kevään aikana jaksoin vaivoin yhden kolmen tunnin luennon päivässä, mistä yleensä puolet meni ohi kun en yksinkertaisesti pystynyt seuraamaan. Kotiin päästyä oli pakko mennä päikkäreille, eikä puhettakaan että olisin pystynyt mihinkiin järkevään aktiviteettiin. Eilinen vapaapäivä kuvastaa todellakin vuottani aika hyvin, ei mulla nyt ole tunnistettavissa erityisemmin stressiä, pääsykokeisiin en voi enää vaikuttaa eikä mua sinällään mun syksy stressaa, vaikken edes tiedä missä maassa olen silloin. Niihin kun en voi tällä hetkellä vaikuttaa yhtään mitenkään, voin vain odottaa heinäkuun alussa tulevia tuloksia. Tosiaan, lääkärihän totesi että tuskin mulla mitään on, mulla on vain stressiä. Kyllä, stressitön ihminen nukkuu yli puolet vuorokaudesta vapaapäivinään. 

Mutta asiasta kukkaruukkuun, Lauran innoittamana tein itselleni 21 kohdan to do-listan tälle vuodelle. 21 ihan vain siksi, että täytän 21 tänä vuonna (tuli muuten perjantaina vähän vanha pieru olo, kun juttelin 17-vuotiaiden työkavereiden kanssa he kysyivät mun ikää, ja tajusin olevani 4 vuotta heitä vanhempi..) Ja koska vuosi on jo puolessa, eikö nyt pitäisi olla jo puolet listan jutuista tehtynä? 

Kolme kohtaa on yliviivattuna, käy uudessa paikassa, käy ulkomailla, käy treffeillä. Käy uudessa paikassa ja käy ulkomailla sopivat aika hyvin yhteen, tänä vuonna oon ehtinyt tutustua Tallinnaan, Berliiniin ja Turkin Sideen. Tallinnaa lukuunottamatta en ollut käynyt paikoissa ennen, joten kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Edelleen matkakuume loistaa, ja oonkin vähän vilkuillut potentiaalisia matkakohteita loppukesään/alkusyksyyn. Treffeistä ei sen enempää, ne oli jotain awkward tinder-tyyppien kanssa kahvittelua, eli ei mitään ihmeellistä. Lisäksi listalta voisin yliviivata erikoishieronnan/kasvohoidon, sillä Turkissa tuli kokeiltua paikallista kylpylää vaahtohieronnan, kasvonaamion ja hieronnan osalta. Oon myös leiponut tavallaan jotain uutta, nimittäin mousse- ja juustokakkuja, mutta tähän ajattelin jotain oikeasti erikoisempaa mitä en ole tehnyt koskaan ennen. Periaatteessa myös merkkituotteen oston voisi lukea tehdyksi, jos Turkista hankitut feikki-vuitton ja reiskat lasketaan?

Huomaa, että tossa oli vasta kuusi. Yksi kohta listalla tosin on "Tee jotain uutta", minkä voisi mahdollisesti laskea tehdyksi, sillä tällä viikolla osallistuin tosiaan tv-sarjan kuvauksiin, mitä en ole aikaisemmin kokenut. Lähinnä tuohon mietin jotain benji-hypyn tyylistä tai jotain muuta enemmän extremeä, mutta jokainen päättäköön itse onko se nyt sitten tehty vai ei. Oon ajatellut lukevani paljon, vähintään 12 romaania, ja oon tälle vuotta lukenut neljä. Kirja kuussa ei ihan siis pidä paikkaansa. Muutamat kohdat liittyvät valokuvaamiseen, mistä oon aika innoissani. Jonain yönä hiipparoin siis jossain päin Helsinkiä tavoitteena kuvata jos ei läpi yön, niin ainakin öistä kaupunkia. Tervetuloa seuraksi siis joku lämmin kesäyö! Toinen kohta, kuvaa turistikohteelta turisteja. Edelleen, seuraksi saa tulla. Ideaa on tullut pyöriteltyä ainakin jo vuosi, ja se on vähän muokkautunut koko ajan. Alunperin ideana oli kuvata turisteja niin, että itse seison nähtävyyden vierellä, mutta sain kaverilta idean kuvata nähtävyydet niin, että jokaisessa kuvassa on myös turistilauma kamerat laulaen. Tän kesän must.

Aika monet mun kohdat näyttävät liittyvän kesään. Nuku teltassa. Käy Linnanmäellä. Käy piknikillä. Käy festareilla. Okei, festarit näyttävät valitettavasti tältäkin vuotta jäävän väliin, koska oon köyhä. Ehkä sen voi korvata ensi viikon Helsinki -päivän konsertilla ja loppukuusta Papa Roachin keikalla? Oon ajatellut laihtuvani, sekä suorittavani 12 viikon ajoitetut juoksutreenit lenkkeilyinnostuksen kohottamiseksi. Viikolle 9 oon jäänyt, kun pari viikkoa on nyt jäänyt väliin sairastamisen takia. Oon ajatellut kuluttaa Finnkinon penkkejä useamman leffan ajan päivässä, tai useana päivänä peräkkäin. Aion kokeilla raakasuklaata, ja tänä vuonna olisi tarkoitus myös laittaa mustetta ihoon ja pitkään mietitty tatuointi siis jalkaan. Viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, siinä lukee vierailut ystävien luona. Oulussahan mä jo käväisin, mutta sinne on tarkoitus suunnata vähän pidemmäksikin aikaa ja nähdä siellä asuvia kavereita enemmän kuin muutaman tunnin kahvittelujen ajan. Tampere on yhtenä kohteena, samoin Kestilä ja Porvoo. Katsoo nyt minne sitä vielä eksyy tän vuoden aikana.

Noiden lisäksi mulla on ollut tarkoituksena elää. Yritän vetää energiaa näistä kivoista keleistä ja näistä kivoista tyypeistä mun elämässä, ja varsinkin tänä kesänä tehdä kaikkea mitä viime kesänä jäi tekemättä kun olin vain töissä. Syksy mua osin pelottaa, sillä tosiaan tuo Ruotsiin muutto ei ole mikään mahdoton ajatus, mutta oon ajatellut ettei mun elämässä mitään ikinä tapahtuisi, jos en tekisi myös sitä mikä pelottaa. No, aika näyttää, ja asioilla on tapana järjestyä. 

Multa pyydettiin blogitekstiä, ja mä kirjoitan romaanin. Propsit sille joka tämän jaksoi lukea alusta loppuun! Mites teidän suunnitelmat kesälle/tälle vuotta?

When did your geart go missing

Heipodei!
Tää viikko on ollut äärimmäisen lyhyt ja pitkä. Toisaalta tuntuu, että alkuviikon risteilystä olisi jo ikuisuus, toisaalta tuntuu että nämä neljä päivää Oulussa olisivat liitäneet ohi. Torstai oli vähän poikkeuksellinen laivaltapaluu-darra -päivä, sillä millekään kuolema-koomalle ei annettu sijaa. Purin laukut, lajittelin pyykit, pesin maton, juoksin asioilla ja illalla ehdittiin Hannan kanssa aloittaa grillikausikin ennen kuin ryntäsin keskustaan ja Ouluun lähtevään junaan. Törkee yskä on jäljellä nuhasta ja valvotin varmaan koko junavaunullista (kuin teen myös nyt).

Oulu-reissun tavoitteena oli viettää aikaa pitkästä aikaa perheen kanssa, ja se toteutuikin ihan kivasti. Perjantai ja lauantai oltiin oikeastaan keskenään kotona, Elisan kanssa käytettiin koiraa parin tunnin lenkillä (tästä tulossa mahdollisesti myös kuvamateriaalia Värinän puolelle), siivottiin ullakkoa, katsottiin leffoja, leivottiin ja kokattiin. Sunnuntaina sosialisoiduin vähän enemmän, kahviteltiin Jonnan kanssa ja vierailtiin muilla sukulaisilla. Tänään sainkin jo juosta paikasta toiseen, eikä siltikään riitä. Aamulla mä koomailin ohiyskittyjen yöunien vuoksi jolloin Elisa ja äiti pääs viettämään kahdenkeskeistä aikaa, kahviteltiin perhetutuilla pikaiseen ennen kuin otettiin rintamasuunta keskustaan. Herkuteltiin Amarillossa ja jälkkärit Oulun uudesta jätskibaarista Tähti-Jätskistä, voin suositella! Parasta pistaasi- ja mangojäätelöä ikinä. Sieltä nopea autonvaihto Putaalla ja juoruileen Hennojen kanssa. Voin todeta, että oon osannut kyllä oikeiden ihmisten kanssa kaveriutua, pitkään aikaan ei taaskaan olla juteltu mitään, mutta juttua olisi riittänyt useammaksikin illaksi. Sieltä vielä kotiin pakkaamaan ja viimeiset laatuajat äidin kanssa ennen junaan menoa.

Sanoisinko, että omalla tavallaan täydellinen lomaviikko, vaikka toisaalta ärsyttää kuin saamaton oon lähestulkoon aina ensimmäiset pari päivää kotona käydessä. No mutta lomaahan sekin on, nyt vielä osui äidilläkin vapaat yhtä aikaa etten vain yksin möllöttänyt kotona.

Mitä muuta? Erilaisia tulevaisuuden suunnitelmia, maan vaihto länsinaapuriin ei ole ollenkaan miettimätön vaihtoehto syksylle, mutta siitä sitten kun saan hausta tuloksia. Oon kuunnellut paljon Tove Lota ja Lykke Litä, joiden kautta löysin tälläkin hetkellä kuulokkeista pauhaavan Rooneyn. Nyt pitäisi varmaan yrittää nukkuakin, seitsemän aikoihin takaisin "Stadissa" ja illaksi astetta skarpimpana töihin, meillä nimittäin kuvataan tv-ohjelmaa (siitähän ei saisi puhua, mutta lukee jo facebookissakin joten miksei). Joku tarkkasilmäinen saattaa siis bongata meikätkin teeveestä syksyllä, tai milloin se nyt sitten ulos tuleekaan.

There's nothing that I wouldn't do

Heipä hei pitkästä aikaa!

Pääsykokeet oli ja meni, mutta niistä en halua sanoa enempää. Toisaalta tuntui helpolta, toisaalta epätoivo iski, aika loppui ja pyysin Petralta lupaa itkeä vain peiton alla loppupäivän. No, plans change, keli huusi jätskille menoa, joten lähdettiin keskustaan Hannan kanssa. Jäätelöä en koko iltana saanut, mutta ihanaa Lasipalatsin kahvia, budjetin ylittävää shoppailua, terassikauden avaaminen sekä illanviettoa Jonesissa. Kauhean myöhään ei sopinut venyttää, sillä torstaina menin pitkästä aikaa töihin. Uudet työkaverit vaikuttavat mukavilta, ja vanhojen kanssa sujuu yhtä kivasti kuin vuosi sitten. Ihan kiva lomanaloitus siis, hyvin on saanut nollailtua ajatuksia kaikista kouluasioista töiden ja illanviettojen avulla, eikä yhtään tunnu siltä, että koe olisi ollut vain muutama päivä sitten. Mullahan kroppa on reagoinut stressiin aika selvästi, viime viikolta kolme päivää kului sängyn pohjalla flunssan kourissa, tänään olin ihan horkassa töissä, kotiin tulin kuumeisen oloisena ja nukuin reilut pari tuntia aivan taju kankaalla. Liika henkinen ja fyysinen väsymys nyt vain on liikaa. Veikkaisin että tämän päivän kipuilut johtuivatkin suoraan siitä, toivottavasti, jotta ensi viikon suunnitelmat eivät menisi aivan plörinäksi. Ensi viikolle onkin suunniteltuna kaikkea kivaa. Se menee täysin lomaillessa, käydään Tukholmassa ja loppuviikoksi menen äidin hoiviin Putaalle. 

Kummoisempia kesäsuunnitelmia mulla ei ole, yritän käydä ainakin toistamiseenkin Oulussa ja olen töissä. Viime kesästä poiketen, aion kuitenkin myös nauttia terasseista, osallistua kaljakelluntaan, uida, syödä jätskiä, elää. Sillä sanottakoon, vaikka unet on jääneet vähemmälle viime päivinä, olen tuntenut olevani enemmän elossa kuin aikoihin. 

Olen vähän miettinyt tätä blogin kohtaloa, sillä tuntuu, ettei mulla riitä sanoja tänne. Välillä tulee kasapäin postausideoita, mutta toteutus jää sitten ajatuksen tasolle tai asiaa ei ollutkaan tarpeeksi. Miksikään muotibloggariksi musta ei ole, eikä sinällään kiinnostakaan, mutta ei tälle ole oikein mitään suuntaa. Vähän aikaa sitten tein valokuvausblogin, Värinän, minkä avulla pyrin aktivoitumaan kuvaajana, saamaan palautetta kuvista ja ylipäätään tuomaan niitä esille. Käykäähän siis kurkkaamassa! Ainakaan en vielä ole tätä jättämässä, mutta mitään aktiivista postaustahtia on turha odottaa.

Ihanaa kesänalkua kuitenkin kaikille! 

Sinä olet kaunis, olet ruma minä sanon

Heimoi!

Kaikki on yhtä perseestä kuin ennenkin, ihmiset eivät edelleenkään tarkoita mitä sanovat, mutta en oo yhtään hämmentynyt, oikeastaan huvittunut. Eilen puhuttiin Hannan kanssa siitä, että muuttuvatko ihmiset, ja mä en usko että muuttuu. Tietenkin jokainen kasvaa ja sitä myötä myös muuttuu, mutta uskon että se ihmisen perusolemus on ja pysyy. Jos sulla ei ole moraalia niin et sä siitä ainakaan helpolla muuksi muutu.

Oon tänään joutunut ottamaan itselleni ylimääräisen vapaapäivän, sillä heräsin siihen että pää ja nenä on aivan tukossa ja köhin vaan menemään. Hain ruokaa ja teetä, katsoin Modernia perhettä, nukuin päikkärit ja nousin vasta neljän aikaan, ihan vaan mennäksi puoleksi tunniksi seisomaan suihkuun. No mutta pakko saada tauti heti kuriin, keskiviikkona pitkästä aikaa töihin ja kiireinen ilta tiedossa.

Tänään aattelin näyttää nokkaa ulkona ihan vain sen verran, että voisin käydä ostamassa vähän sairastusherkkuja eli jäätelöä (koska mummun sanoin, jäätelö auttaa kaikkeen!), osin myös siksi että en haluais missata näitä aurinkoisia päiviä sängyn pohjalla. Toisaalta tänäänkin mietin, kuinka ärsyttävää vain maata sängyssä koko päivä, mutta toisaalta, ei mulla ollut mitään syytä nousta.

No mutta ei mun tästä pitänyt kirjoitella, vaan jääkiekon pyöriessä taustalla (miettikää, minä, Eve "puhutaanko jostain muusta kuin MM-lätkästä" Nurro katson vapaaehtoisesti kiekkoa. Ehkä ne ihmiset sittenkin muuttuu) ajattelin vähän valottaa mun viimeaikaisia musiikillisia mieltymyksiä.

Oon kuunnellut viime aikoina ihan sikana suomalaista, varsinkin vähän vanhempaa musiikkia. Sanotaanko näin, että ala-asteaikojen suosikki Maija Vilkkumaa on ollut kovalla kulutuksella, samoin täydellisyyden multihuipentuma Kaija Koo.

Maija Vilkkumaa - Totuutta ja tehtävää

Maija Vilkkumaa - Prinsessa Jää

Kaija Koo - Surulapsi

Kaija Koo - Hanat aukeaa 

Brittiläisrakkaudeksi on viime päivinä noussut Oasis. Vanhempi kuin minä ja useampi vuosi sitten hajonnut bändi, jolta varsinkin Stop Crying Your Heart Out ja Don't Look Back In Anger ovat nousseet mun päivittäin kuunneltavien biisien listalle Ihan kuin mulla olisi mitään listaa, lyön vaan jotain soimaan spotifysta, mutta nämä tulee kuunneltua ihan joka päivä. Ainakin kerran.

Stop Crying Your Heart Out

Don't Look Back In Anger

Karaokebaareissa juoksemisen etuna on, että löytää kaikkia hienoja biisejä. Oon soittanut repeatilla mm. Scandinavian Music Groupia ja Hectoria, mitä en kyllä pahemmin ole ikinä ajatellut kuuntelevani. Mutta kuunnelkaa nyt nää, ihania!

Scandinavian Music Group - Soitanko vielä banjoa

Hector - Mandoliinimies 

Sallan ja Miron matka maailman ympäri - Älä tartu mun siipiini

Omppumuffinssit

Koska kaikki menee taas päin seiniä (kello on jo puoli 12, oon syönyt aamupalan , maksanut liian kalliita laskuja ja tullut vain takaisin sänkyyn peiton alle,mulla ei oikeasti ois aikaa tämmöseen) mutta en halua vain valittaa täällä (sitä varten mulla on Elisa, "kaikki on perseestä eikä missään ole mitään järkeä" -keskustelut on tänäänkin jo käyty) niin ajattelin jakaa teille aika mielettömän muffinssireseptin, minkä bongasin ensin Too Fast for Love -blogista, jota sitten muokkailin omaan tarpeeseen.

2 omenaa
reilu 0,5dl hasselpähkinärouhetta
vajaa 2dl sokeria (joku 1,5dlon ihan fine)
1 muna
1tl ruokasoodaa
1tl leivinjauhetta
0,5tl suolaa
3/4dl kauraleseitä
2-3dl vehnäjauhoja
vajaa desi rypsiöljyä

Pilko omenat mahdollisimman pieneksi. Itse olin laiska, enkä jaksanut kaivaa sauvasekoitinta esille tasaisen massan saamiseksi, mutta ei haitannut. Lisää muna ja sekoita haarukalla kevyesti. Viskaa joukkoon sokeri, pähkinät ja leseet. Lisää rasva ja kuivat aineet, muista sekoittaa leivinjauhe ja sooda ensin jauhoihin (ite teen tämän niin, että laitan jauhot suoraa muiden aineiden sekaan ja jauheen&soodan jauhojen päälle ja sekoitan ne siinä keskenään ennen muihin aineisiin sekoittamista.) Jauhojen määrää kannattaa vähän säädellä, kaikki pähkinät ym kuitenkin vie sitä nestettä paistaessa niin ei kannata päästää taikinaa liian kuivaksi.

Uuni 175C ja paistoaika noin puoli tuntia. Sairaan helppoa, kaikki aineet vain haarukalla sekaisin ja uuniin. Omenoiden&pähkinöiden sijasta voi laittaa oikeastaan mitä ikinä keksiikään, ja rasvaksi vois laittaa esim. kookosöljyä. Oli nämä vissiin ihan hyviäkin, ei niitä ainakaan ole enää yhtään jäljellä. Kuva olisi löytynyt puhelimesta, mutta jostain syystä se ei nyt suostu latautumaan.

Luin äsken blogia, jonka kirjoittaja oli juuri juuri tullut Lontoosta. Tahdon ulkomaille. Onko ok käyttää viimeiset rahat lentolippuihin?

No one wants your opinion

Mulla meni eilen hermot. 

Sain taas kuulla, kuinka "kyllä sä sinne lääkikseen pääset jos vaan haluat tarpeeksi." Ihan oikeesti, haistakaa huilu. Se joka on joskus päässyt yhteenkään lääkikseen (tai yliopistoon) tahdolla, niin huutaa nyt hep. 

Ja kun mä hermostuin tuosta, ja sanoin, että mä en jaksa tommosta paskanjauhantaa, niin kaveri: "Miks sä mökötät?" Jaa miksiköhän?! Ne, jotka sanovat, että lääkikseen pääsee halulla, väittää suoraan että mä en halua sinne. Tai sitten mä vaan oon niin helvetin tyhmä, etten siltikään pääse. 

Joo, tuolla kai tarkoitetaan sitä, että kun haluaa jotain, on myös motivoitunut ja tekee sen eteen töitä. Palataan kohtaan, missä nämä ihmiset suoraan sanovat, että a)en halua sinne b)oon verrattavissa kumisaappaaseen älykkyydessä. Sitähän toi tarkottaa. Tää on kolmas kerta, kun haen sinne. Mun mielestä on aika selvää, että haluan sisään (eeei, huvikseen mä tosta valmennuskurssistakin maksan itteni kipeeksi niin, että en todellakaan tiedä miten pärjään seuraavat puoltoista kuukautta), eli nää ihmiset meinaa mun olevan yksinkertainen idiootti. Haistakaa vittu. Ironisinta ehkä on, että yleensä ne, jotka mulle sanoo näin, on itse jotain raksamiehiä/taiteilijoita, jotka tajuaa jostain ydinfyssasta vielä vähemmän kuin minä. Ois kiva nähdä heidät yrittämässä tahdolla lääkikseen. (Ei siis mitään heitä vastaan, mietin vaan ketä he ovat neuvomaan, kun itse eivät ole suurinpiirtein yhteenkään kouluun koskaan hakeneet) 

Koska oon niin innokas todistamaan ihmisten mielipiteet vääriksi, niin turha odottaa näkevänne mua muuta kuin vilauksella bussissa matkalla valmennuskurssille/sieltä kotiin/kirjastossa/maitokaupassa ennen toukokuun kahdettakymmenettä. Sillä mä en ole tyhmä. 

Kuvat on eiliseltä kun kävelin aamulla keskustasta taka-Töölöön. Aamustadia. 

I'm taking a stand to escape what's inside me

Mitä tänne kuuluu?

Mun piti joku aika sitten kirjoittaa siitä, kuinka mulla oli tosi hyvä päivä. Harmi vaan, en silloin ehtinyt/jaksanut, enkä nyt kyllä enää muista mitä silloin edes tapahtui. Tuskin mitään kovin ihmeellistä, loppujen lopuksi. Mulla menee nyt vähän vaihtelevasti, välillä leikin Naantalin aurinkoa eikä kärttyiset tientukkeena seisovat mummot ärsytä, kun taas välillä mikään ei voisi olla huonommin eikä edes söpösti hymyilevä kassapoika pelasta.

Mut tuntevat tietää varsin hyvin, että osaan olla ihan hirveä stressihirviö, ja sitä oon kyllä ollut viime aikoina. Mun kanssa päivittäin tekemisissä oleva Hannakin sanoi, että en oo ollut yhtään oma itseni, vaikka yleensä saan piilotettua tän stressiahdistuksen aika hyvin. Sen suhteen oonkin käväissyt aika pohjalla lähiaikoina, mutta sieltä suunta on vain ylöspäin. Kävin joku aika sitten verikokeissa ja sieltä löytyi poikkeavuutta, ja nyt meen sitten parin viikon päästä lääkärille keskustelemaan jatkotutkimuksista. Ei mitään ihmeellistä, mutta kuitenkin toivon että tätä kautta saisi vähän apua tähän jatkuvaan väsymykseen ja uupumukseen. Ei ole normaalia nukkua kahdeksan tunnin yöunia, parin tunnin päikkäreitä ja reilua kymmentä tuntia seuraavana yönä, niin että koko päivänä ei saa aikaiseksi tehtyä yhtään mitään. Vähän jopa ehkä pelottaa, että entä jos siellä ei lopulta olekaan mitään vikaa, mitä mä sitten teen.

Okei, mutta not to worry about that. Eilen kävin allekirjoittamassa kesätyösopparit, vaikka haaveilen kunnon kesälomasta, siitä että ehtisi käydä Kestilässä Elisan luona ja kunnolla kotona Haukiputaalla, matkustella, valokuvata, nukkua, käydä kävelyillä, leffassa, jätskillä, ulkona syömässä. Harmi vaan ilman rahaa on paha tehdä yhtään mitään, ja tuskin HOASkaan innostuisi jos vuokran sijasta laittaisin kirjeen "Sori, oon lomalla." Perjantaina ja lauantaina riekuttiin Hannan kanssa Pataässässä ja KGB:ssä, tänäänkin oli tarkoitus mutta jouduin perumaan. Kuulin, että kaveri jättää äänestämästä, koska ei tiedä ketä äänestäisi, ja jos äänestäisi äänestäisi varmaan persuja, koska maahanmuuttajat (enpä viitsinyt siihen sitten kommentoida sen enempää..) Tänään oon nukkunut suurimman osan päivästä, kertaillut edellisen bilsan luennon asioita ja miettinyt milloin oikein ehdin ja saan aikaiseksi opiskeltua fysiikkaa, sähkö on ehkä hirveintä koskaan (ainiin, viikon päästä on taas harjoituskoe, ei taida mennä ihan yhtä hyvin kuin edellinen tuntui menevän, shit).

Ootan vain innolla että 20.5. olisi jo ohi, pääsisin Hannan kanssa Ruotsiin rentoutumaan ja voisin taistella näiden asioiden kanssa seuraavan kerran aikaisintaan vuoden päästä, jos ollenkaan. Toivottavasti ei enää tarvitsisi käydä läpi tätä pääsykoestressiä, mä en jaksa enää.

Kuvat on tän päivän saldoa kun kävin vähän pitämässä taukoa lukemisesta.

Heipodei!

Turkista palattu ja selvitty, ja paluu arkeen on mennyt ihan kivasti. Maanantai tosin oli erittäin, noh, maanantai. Heräsin ajoissa ja lähdin reilusti etuajassa liikenteeseen, sillä valmennuskurssi alkoi silloin enkä tiennyt kunnolla missä se on. Tyytyväisenä itseeni (miten niin krooninen myöhästelijä) kuuntelin musiikkia bussissa, joka päätti sitten hajota matkalle. Noniin. Seuraavalla eteenpäin, ja kun keskustassa vaihdoin linjaa, ajelin ajatuksissani pysäkin ohi. Hups. No mutta eka luento meni kivasti ja fysiikan luennoitsija oli ihan loistava, joten ei valittamista.

Seuraavat pari kuukautta mulla meneekin valmennuskurssilla ja lukiessa, eli oon aika nolife sen ajan. Välillä saatan moikkailla täällä mutta ei kannata hirveästi mitään ihmeitä toivoa. Duunit pastassa loppuu taas kohta ja pitäis soitella kesätyöpaikkaan yksityiskohtien sopimisesta, pitäisi vaan osata päättää miten kauan pidän töistä lukulomaa.

Anyhow, nyt jatkan bilsan opiskelua ja lyön Turkin kuvia esille, aika masentavaa tää takatalvi näihin verrattuna. Sen kummosempaa postausta en ala reissusta tekemään, sillä ei tehty oikein mitään erikoista. Kamerankin kanssa olin yllättävän maltillinen, mutta tuli ainakin rentouduttua!