Ei, en aio kertoa teille E.L. Jamesin kirjoista tai tulevasta leffasta, vaan elämästä. Miten ajatellaan, että monet asiat ovat niin mustavalkoisia. Kun olet yhtä asiaa, et voi olla toista. Usein ihmiset eivät vain halua nähdä asioiden muitakin puolia, vaan pidetään pää siinä, että oma kanta on se oikea. Jos joku väittää vastaan, sanotaan aina jokin vastaväite ja vedetään omia johtopäätöksiä pienimmistäkin ilmeistä ja eleistä, saati puherytmistä. (Luvassa on sitten kärjistelyä ja yleistystä, joten kaivakaa ne hernemaissipaprikat jo valmiiksi esille sieraimiin tungettaviksi)
Tänään mulla oli jotenkin aivan helvetillinen päivä. Nukuin liian pitkään, enkä saanut ennen töitä enää aikaiseksi oikein mitään. Töissä ehkä normaalia kiireisempi ilta, tuntui että kaikki oli huonosti (itse illassa ei sinällään kyllä mitään vikaa). Yhdessä välissä olo romahti yhtäkkiä aivan paskaksi, hermostuin kun en löytänyt jotain pöytänumeroita, unohtelin minne olin viemässä ruokia (onneksi mitään mokaa ei sinällään tullut), ja välillä en uskaltanut ottaa kahta lautasta enempää käsiin, kun tuntui etten jaksa kannatella edes yhtä kun kädet tärisivät. Työkaveri taisi huomatakin pahan oloni, ja käski pitämään taukoa. Istahdin hetkeksi alas, ja tuntui että purskahdan kohta itkuun. Jotenkin olin aivan romuna. Ei mitään tietoa mistä tämä tuli, kuitenkaan ei varsinaisesti mitään ole tapahtunut, en ollut mitenkään erityisen väsynyt tai mitään. Ehkä siinä kiireessä puski päälle vain kaikki ahdistus tulevasta vuodesta. Takaisin kouluun, mistä en tahdo valmistua. Paluu siihen stressiin, mikä tulee, kun ei tunne tekevänsä riittävästi töitä muihin verrastessa, vaikka tasapainottelee parhaansa mukaan opiskelun, töiden, perheen, kavereiden, kodin ja kaiken muun välillä. No, toisaalta odotan luentosalien penkkien kuluttamista, ehkä tämä vuosi sujuu vähän paremmin kuin edellinen.
Muutaman kaverin kanssa ollaan juteltu viime päivinä aika paljonkin kaikenlaisista yleistyksistä ja normeista, siitä mikä on oikein ja mikä ei ja millainen ihminen on kunnon ihminen. Pitää käydä kouluja, hankkia työ ja perhe, olla aktiivinen, fiksu, kaunis ja hauska. Jos olet sinkku, sulle tullaan voivottelemaan, että kyllä sä vielä löydät sen oikean. Entä jos sitä ei olekaan? Entä jos on omasta valinnastaan sinkku? Mitä jos ihminen tajuaa olevansa onnellisempi yksin? Pitäisikö silti etsiä itselleen toista puoliskoa, ihan vain siksi, koska se on oikein. Usein myös ajatellaan, että tulisi olla optimisti ja positiivinen, tai muuten olet jollain tapaa huonompi ihminen. Eli koska olen perfektionisti-(osin)pessimisti, niin olen huonompi kuin ne, jotka jaksavat uskoa onnellisiin loppuihin ja romanttisiin komedioihin. On huono asia, että olen tarkka asioistani ja pidän langat käsissäni. Koska olen perfectionisti, olen siis tylsä, tavallinen, en kykene irtiottoihin vaan tarvitsen jonkun muun vetämään minut hauskanpitoon, koska enhän sitä itse osaa. Kuulin vasta, että tuun varmasti pärjäämään kun olen niin järkevä, muistan ostaa vessapaperit enkä tuhlaa viimeisiä rahojani johonkin paitaan. Mutta mitä sitten, että tulen pärjäämään ehkä taloudellisesti, pärjäänkö sitten huonommin elämässä, koska en ole niin heittäytyvä? Eikö elämässä voi pärjätä kaikilla osa-alueilla hyvin, vaikka jokin puoli ilmenisi vahvemmin. Ovatko ihmiset siis vain sitä, mitä päälle päin näkyy ja mitä kaikille kerrotaan?
Monia luonteenpiirteitä ja tapoja luokitellaan myös hyviksi ja huonoiksi. Unohdetaan kaikki ne harmaan sävyt, mitä siinä välissä on. Kaverin kanssa jutellessa ajauduttiin aiheeseen, että sanoin hänen olevan vähän kyllä drama-queen, ja hän sitten otti siitä vähän nokkiinsa. Se, että on drama-queen, ei tarkoita että se olisi huono asia. Vaikka itse ruukaankin pitää asiat itselläni, en halua järjestää kohtausta tai rikkoa lautasia riidan päätteeksi, ei se tarkoita, että se olisi väärin jos joku muu tekee toisin. Se, että on avoin, näyttää tunteensa vahvasti niin hyvässä kuin huonossa, ei ole huono juttu. Liika on tietenkin liikaa, se että yrittää esittää Shakespearen kaltaista draamaa kun kynsi katkeaa tai täydessä vaatekaapissa ei ole yhtään istuvaa paitaa, menee jo hieman yli.
Kuten sanottu, mä olen perfektionisti, toisinaan pessimisti, mutta toisinaan myös hieman optimisti. Mä olen kyyninen, uskon karmaan ja alkuräjähdykseen, sekä toivon onnellisten loppujen tapahtuvan. Mä olen myös paljon muuta. Mulle on sanottu, etten ole tarpeeksi kiva jotta minuun viitsisi tutustua, mutta mulle on myös sanottu että musta näki heti, että olen mukava tyyppi, huumorintajuinen ja iloinen. Toisille olen vain se mustavalkoinen olento, joka näkyy ulospäin ja josta puhutaan, mutta toiset, ne jotka oikeasti merkitsevät, viitsivät katsoa vähän pidempään silmiin, lukevat lauseita rivien välistä ja etsivät kaikki ne harmaan sävyt unohtaen pinnalla olevat seepraraidat.
Ja se on ihan okei.
_________________________________________________________________________________
Ulkoasu tulee muuttumaan tässä pikkuhiljaa, älkää siis välittäkö kun se nyt välillä on vähän mitä on :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti