Mä sain eilen töissä aika hämmästyneen katseen työkaverilta, kun sanoin etten ole menossa isäni siskon hautajaisiin. Mutta siis, isäni siskon, ei mun tädin. Oon aina asunut äidin kanssa, ja mun perhe onkin äiti ja Elisa. Seuraavana siihen laskisin kuuluvaksi äidin puolen sukua, papan, tädin, enon perheineen. Mutta en isän sukua. En ole ikinä tuntenut kunnolla isän puoleista sukua, en tunne edes mun sisaruksia niin hyvin kuin voisi olettaa, velipuolen kanssa ei olla oikeastaan ikinä pahemmin oltu yhteyksissä. Välillä mä kadehdin mun kaveria, joka on erittäin läheinen serkkujensa, ja muunkin suvun, kanssa. Mullahan on jotain neljäkymmentä serkkua, joista yhden kanssa olen tekemisissä. Mun isällä on ollut ~10 sisarusta, joista osaan nimetä ehkä kolme.
Toisaalta tuntuu pahalta, etten lähtenyt hautajaisiin. Toisaalta, en muista oonko ikinä edes nähnyt kyseistä henkilöä. Saati jutellut hänen kanssaan. Ja tiedän, mitä siitä olisi tullut, jos olisin mennyt sinne. Kiusallisia juttuhetkiä ihmisten kanssa, jotka mun pitäisi tuntea. Kehoituksia tulla käymään, mennä ihmisten luo jotka hädin tuskin tunnistan. Toisaalta olisin saattanut nähdä mun sisaruksia.
Mun perhe riittää mulle kyllä ihan hyvin. Välillä vaan tuntuu, että olisi kiva tuntea toisenkin puolen sukua, edes vähän.
Kuvat on alkuviikosta Suonenjoella kuvattuja, kun oltiin käymässä Hannan mummolassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti