lauantai 25. huhtikuuta 2015

Omppumuffinssit

Koska kaikki menee taas päin seiniä (kello on jo puoli 12, oon syönyt aamupalan , maksanut liian kalliita laskuja ja tullut vain takaisin sänkyyn peiton alle,mulla ei oikeasti ois aikaa tämmöseen) mutta en halua vain valittaa täällä (sitä varten mulla on Elisa, "kaikki on perseestä eikä missään ole mitään järkeä" -keskustelut on tänäänkin jo käyty) niin ajattelin jakaa teille aika mielettömän muffinssireseptin, minkä bongasin ensin Too Fast for Love -blogista, jota sitten muokkailin omaan tarpeeseen.

2 omenaa
reilu 0,5dl hasselpähkinärouhetta
vajaa 2dl sokeria (joku 1,5dlon ihan fine)
1 muna
1tl ruokasoodaa
1tl leivinjauhetta
0,5tl suolaa
3/4dl kauraleseitä
2-3dl vehnäjauhoja
vajaa desi rypsiöljyä

Pilko omenat mahdollisimman pieneksi. Itse olin laiska, enkä jaksanut kaivaa sauvasekoitinta esille tasaisen massan saamiseksi, mutta ei haitannut. Lisää muna ja sekoita haarukalla kevyesti. Viskaa joukkoon sokeri, pähkinät ja leseet. Lisää rasva ja kuivat aineet, muista sekoittaa leivinjauhe ja sooda ensin jauhoihin (ite teen tämän niin, että laitan jauhot suoraa muiden aineiden sekaan ja jauheen&soodan jauhojen päälle ja sekoitan ne siinä keskenään ennen muihin aineisiin sekoittamista.) Jauhojen määrää kannattaa vähän säädellä, kaikki pähkinät ym kuitenkin vie sitä nestettä paistaessa niin ei kannata päästää taikinaa liian kuivaksi.

Uuni 175C ja paistoaika noin puoli tuntia. Sairaan helppoa, kaikki aineet vain haarukalla sekaisin ja uuniin. Omenoiden&pähkinöiden sijasta voi laittaa oikeastaan mitä ikinä keksiikään, ja rasvaksi vois laittaa esim. kookosöljyä. Oli nämä vissiin ihan hyviäkin, ei niitä ainakaan ole enää yhtään jäljellä. Kuva olisi löytynyt puhelimesta, mutta jostain syystä se ei nyt suostu latautumaan.

Luin äsken blogia, jonka kirjoittaja oli juuri juuri tullut Lontoosta. Tahdon ulkomaille. Onko ok käyttää viimeiset rahat lentolippuihin?

2 kommenttia:

  1. Lontoo on vaan parasta! :-D Sen verta innostuin, että aloin saman tien säästää rahaa uuteen reissuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! :D mullakin on matkakassa taas kertymässä, en vaan tiedä vielä kohdetta kun niin ihana kun Lontoo onkin, ois niin paljo muitakin paikkoja missä haluais käydä :D

      Poista