Se on jännä, miten rauhan voi löytää melun keskeltä.
Niinhän siinä kävi, että eläinlääketieteellisen ovet eivät tänäkään vuonna auenneet, toissayönä kun luin tulokset netistä. Eilinen meni vapaalla, mikä oli ehkä ihan hyvä. Olin koko aamupäivän ihan lamaantunut, Hanna yritti selittää mulle jotain, mutta hädin tuskin kuulin sitä. Jossain vaiheessa en enää kestänyt olla vain omien ajatuksieni kanssa, ja ajattelin lähteä kuvaamaan. Päädyinkin Itäkeskukseen Fazerin kahvilaan. Otin napit korvilta ja tajusin löytäneeni sopivan paikan päästä itsestään. Meluisa ostoskeskus. Niin paljon ihmisiä ympärillä, että olet ihan mitätön ongelminesi. Kuulet ainakin kolmea eri kieltä, mutta niin ettet saa oikein mistään selvää. Kaikki muut äänet sekoittuvat vain yhdeksi massaksi, vähän kuin kuuntelisi vanhan mustavalkotelkkarin kohinaa. Siellä mä sain koottua itseäni sen verran, että kykenin lähtemään vielä sovitusti Pataässään iltapäivällä.
Kuten kaveri aika osuvasti kysyi, mitäs nyt sitten. Voi kuule sen kun tietäisi. Uppsalan tulokset eivät ole vielä tulleet, mutta koko ajan tuntuu enemmän siltä, etten välttämättä haluaisi lähteä sinne. Mä oon kuitenkin ihan lapanen ruotsissa. Joo, en olisi ainoa suomalainen siellä, mutta ihan hemmetin vaikeaa se olisi. Mulla olisi koulupaikka kemialla, mutta musta tuntuu ettei mun henkinen puoli kestä siellä enää yhtään. Viime vuosi oli tarpeeksi kauhea, en näe mitään syytä puskea enää seuraavasta väkisin läpi. Mietin jälkihaussa johonkin ammatilliseen koulutukseen hakemista tai oppisopimusta, enhän mä loppujen lopuksi ole pätevä yhteenkään työhön. Audiovisuaalinen viestintä kiinnostaisi, siihen menisi vain kaksi vuotta ja valmistuisin, no, työttömäksi, ellei multa löytyisi jotain spesiaalikykyjä sille alalle.
Todennäköisin vaihtoehto on kuitenkin välivuosi. Saisin aikaa selvittää pääni läpi, ja toivottavasti joku työpaikkakin löytyisi nykyisten lisäksi, joilla ei ole tarjota tarpeeksi tunteja läpi vuoden. Kämppä lähtisi alta parin kuukauden päästä, mutta ehkä mä jonkin kolon jostain löytäisin, vaikka varsinaisesti varaa muuttamiseen ei kauheasti olisikaan. Yöunien kadotessa päähän iskostui myös idea, että mulla olisi myös loistava tilaisuus eräiden unelmien täyttämiseen, kuten vähintään kuukauteen Australiassa.
Loppujen lopuksi, päädyin kuitenkin 30. varasijalle. Ehkä tuokaan unelma ei siis ole aivan saavutettavissa, ehkä mut nähdään siellä vuoden päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti